perjantai 29. heinäkuuta 2016

Siniviiriäisen poikasen elvytys

Kiireisen kevääni takia Vaapukan ja Rahkan ensimmäisen poikueen kultatipu Bumblebeen elvytystarina jäi kirjoittamatta. Pikkuinen oli siis ajautunut heti kuoriutumisen jälkeen yli metrin päähän emostaan ja tyhjien kuorien lukumäärän perusteella etsin kadonnutta poikasta. En aluksi edes huomannut sitä litteänä purujen seassa ja löytäessäni se oli täysin kylmettynyt, liikkumaton ja kuivettunut. Kuivumisesta seuraa myös neitokakaduilla ihon violetin sävyistä punoitusta, joka ei näy juurikaan näissä kuvissa, mutta jonka näkee yleensä melko helposti poikasia tarkkailemalla. Kirjoitin kokemukseni ja lukemani perusteella myös tästä ohjeet vastaisuuden varalle.

Poikanen oli löytyessään kuolleen näköinen. Etenkään vastakuoriutuneiden kanssa ei kannata silti luovuttavaa, vaan yrittää lämmittää ja nesteyttää. Jos poikanen on elossa, se alkaa hitaasti haukkomaan henkeään, vaikka olisi tajuton. Kuolleella poikasella saattaa olla auki kuivuneet silmät, joista tunnistaa menetetyn tapauksen.

Tipun tai muun poikasen elvytyksessä lämpö on olennainen asia. Kädet kannattaa desinfioida ja antaa kunnolla haihtua alkoholista - mielellään poikanen kannattaa myös suojata talouspaperilla tai kankaalla, jotta ei tartuta untuviin hikeä ja bakteereja. Lämmitykseen voi käyttää hehkulamppua, infrapunalla toimivaa lämpölamppua tai hätätapauksessa vaikka omaa lämmintä hengitystä, kunhan ei suoraan höngi bakteereja poikaseen. Siniviiriäisen poikanen tarvitsee ensimmäisenä viikkonaan 35ºC lämpötilan selviytyäkseen. Varo paistamasta poikasta liian kuuman lampun alla! Käytä muutaman sekunnin välillä huoneenlämmössä.

Sisäelinten elintoimintoihin tarvitaan myös riittävä nesteytys. Poikaselle annetaan pisaroittain pipetillä, pillillä tai ruiskun kärjellä varovasti vettä, apteekin suolaliosta, kookosvettä tai hyvin hyvin laimeaa vesi-poikasruokajauhesekoitusliosta, siten, että yksi pisara koskettaa poikasen nokkaa ja poikanen refleksimäisesti juo nesteen. Joissakin villien linnunpoikasten pelastusohjeissa kirjoitetaan, että poikaselle voi antaa pisaran väljähtynyttä coca-colaa. Coca-cola sisältää pienen määrän kofeiinia, joka on linnuille myrkyllistä. Äärimmäisen pieni annos voi toimia "shokkina" ja saada sydämen tykyttämään ja laittaa elimistön taistelutilaan. Älä ruiskauta nestettä poikasen kurkkuun, sillä voit vahingoittaa sitä. Poikaset ovat erittäin pieniä! Älä myöskään myrkytä poikasta useammilla pisaroilla coca-colaa. Kookosvesi on parasta nesteytysjuomaa, koska se sisältää elektrolyyttejä samassa suhteessa kuin veri. Sitä tai vettä annetaan poikaselle pisaroittain kunnes poikanen alkaa virota tai vastustaa sitä. On vaikea antaa tarkkaa ohjetta kuinka monta pisaraa ja kuinka usein tulee antaa, mutta ihon värin pitäisi muuttua normaalin vaaleanpunaiseksi ja poikasen tajunnan palata. Piipitys on hyvä merkki!

Tässä sama poikanen noin tunnin päästä elvytyksen aloittamisesta. Välillä tilanne vaikutti toivottamalta, mutta ajoittainen silmien avaaminen, hennot piipitykset ja pystyasentoon hakeutuminen olivat toivoa antavia merkkejä.


Poikanen on kuvassa edelleen puolikuntoinen: silmät ovat kiinni, se ei vielä pysy kokonaan omilla jaloillaan (poikasten kuuluisi heti kuoriuduttuaan pystyä ryömimään emon siipien lämpöön ja seuraamaan emoaan), siivet harottavat..

video

Tässä Bumblebee kutsuu jo vienosti emoaan. Hienoa! Vielä se ei pärjännyt emonsa tahdissa, joten jatkoin aputoimia. Tässä vaiheessa sekoitin jo hieman käsinruokintajauhetta veteen, jotta poikanen saisi myös energiaa vatsantäytteestä.

Bumblebee toipuneena :) Se kasvoi täysin normaalisti terveeksi aikuiseksi.





Siniviiriäisten yhdistäminen ja poikasen elvytys

Siniviiriäisten yhdistäminen


Poikaset sietävät yleensä toisiaan hyvin siihen saakka, kunnes ne alkavat saana noin viisiviikkoisina alkavat tulla sukukypsiksi. Tämä poikue on vielä aikuisinakin hyvää pataa keskenään aviaarioon siirrettynä.


Siniviiriäiset ovat pareittain pidettäviä lintuja. Useita muita viiriäislajeja pidetään parvissa, joten moni yrittää samaa myös sinisillä. Siniviiriäisten yhdistämisestä ja parvikoosta tulee puhuttua paljon poikasten varaajien kanssa, eikä asiasta löydy ainakaan suomen kielellä juurikaan ohjeita, joten omaan kokemukseeni ja oppimaani pohjautuen pohtiva ohjeistava kirjoitus lienee paikallaan!
Helpointa on ottaa kasvattajalta valmiiksi toisiinsa tottunut sisaruspari tai jo toisiinsa tottunut pariskunta. Varsinkin pesitystä suunnitteleva joutunee hankkimaan viirunsa eri paikoista, jolloin linnut täytyy totuttaa toisiinsa. Siniviiriäiset ovat kivoja ja vaivattomia lemmikkejä, joiden huonoin puoli on niiden herkkyys tappeluille. Joskus ikävimmissä tapauksissa tappelu voi johtaa kuolemaan. Tärkeintä harrastuksessa onkin pitää huoli, että linnut tulevat keskenään hyvin toimeen. Useimmiten alun jälkeen pariskunta on lopun elämäänsä kuin paita ja peppu, mutta joskus etenkin hautominen ja keräämättömien munien puolustaminen voi johtaa kanan yllättävää aggressiivisuuteen. Joskus kukot ovat myös liian innokkaita parittelemaan alistuvan kanan kanssa, mikä voi johtaa jahtaamiseen ja stressaantumiseen. Kipeä lintu voi myös muuttua puolustavaksi, mikä taas voi enemmän provosoida toista hyökkäämään. Suosittelenkin, että kyyryssä alistuminen, kiivas potpotus ja hyökkäily haavoista puhumattakaan johtaa aina ainakin väliaikaiseen eristämiseen, jotta linnut saavat rauhoittua. Suurissa jaloittelutiloissa riidat eivät välttämättä kärjisty, koska linnut pääsevät toisiaan hyvin pakoon ja esimerkiksi hautova kana saa tarpeeksi omaa rauhaa.

Jotkut siniviiriäiset tulevat heti toimeen päästyään samaan asumukseen ja nukkuvat ensimmäisen yönsä pyllyt vastakkain. Etenkin suurissa tiloissa kasvaneet poikaset voivat sietää toisiaan hyvin pienessä parvessa, ja silloin tällöin kuulen, että kukko ja pari-kolme kanaa ovat asuneet pitkään sopuisasti keskenään. Itselläni on tällä hetkellä myös kaksi nuorta kukkoa, jotka pitävät kovasti toisistaan, kun joskus taas kolmas pyörä tai kilpaileva kukko aiheuttaa välittömän tappelun. Nämäkin ovat yksilöitä. Valitettavasti sopuisasti käyttäytyneet linnut voivat joskus yllättää ja itse tein kamalan virheen luottaessani liikaa kasvattieni kiltteyteen ja jouduin hautaamaan kasvattamani smokki-kanan epäonnisen yhdistämisen jälkeisenä aamuna. Se sai minut kirjoittamaan säännöt, joita noudattamalla minimoi riskit vastaavanlaiseen surutapahtumaan. Valitettavasti vaisto ja aikaisempi kokemus eivät aina johda oikeisiin intuitioihin. Tässäpä siis minun ohjeeni turvalliseen yhdistämiseen ja yhteiseloon:
  • Siniviiriäisiä pidetään pareittain: kukko+kana sekä kana+kana -yhdistelmät toimivat yleensä parhaiten.
  • Älä laita uutta lintua pariskunnan asumukseen.
  • Yhdistä parit molemmille uudessa asumuksessa tai sisustuksessa, jotta aikaisempi asukki ei puolusta kotiaan.
  • Älä yhdistä uutta lintua hautovan tai pesäänsä munia kerryttäneen kanan kanssa - se useimmiten puolustaa pesäänsä.
  • Suosittelen aina uusien lintujen totuttamista toisiinsa aluksi verkkoseinän tai lasin takana.
  • Erota jahtaavat ja potpottavat linnut uudestaan, jos yhdistäminen ei aluksi onnistu.
  • Älä yhdistä lintuja, joilla on haavoja: ne voivat provosoida toista nokkimaan lisää.
  • Huolehdi, että linnuilla on suojapaikkoja ja tarpeeksi tilaa paeta toista lintua tarvittaessa.
  • Seuraa yhdistettyjä pareja erityisen huolellisesti ainakin muutaman päivän yllättävien tappeluiden varalta.
  • Älä lannistu! Joillakin linnuilla kestää tottua toisiinsa. Kunhan linnut eivät stressaannu ylettömästi tai noki toisiaan, aluksi riitelevästä pariskunnasta voi tulla erottamaton. Riitelyn jälkeen tauko erillisissä asumuksissa voi antaa mahdollisuuden uuteen rakkauteen - pariskunta voi tutustua toisiinsa uudestaan. Kaikkien kemiat eivät kuitenkaan välttämättä kohtaa ja joskus toisen linnun vaihto voi olla ratkaisu.


Uuteen asumukseen siirtyminen aiheuttaa yleensä ainakin muutaman päivän pöllämystymisen. Tätä mielialaa voi käyttää yhdistämisessä hyväksi, sillä kumpikaan ei puolusta asumustaan. Hämmentyneet linnut saattavat hakeutua toistensa viereen nukkumaan. Yhdessä nukkuminen on erittäin hyvä merkki!



tiistai 5. heinäkuuta 2016

Viirukasvattien kuulumisia

Milla Kuokkasen lähettämiä kuvia neljästä kasvatistani (kukot Usvan Risuna ja Tikkuna sekä kanat Dumbledore "Salmiakki" ja Bumblebee "Pähkinä"). Kiitos upeista kuvista ja hyvästä kodista Millalle!

Hopeakana Usvan Dumbledore Rahkan ja Vaapukan ensimmäisestä poikueesta. Valitettavasti Rahka-isä menehtyi juuri puunpalaan tukehtuneena.

Kullanvärinen kana Usvan Bumblebee, jonka elvytin vastakuorituneena ja lähes täysin kuivuneena ja kylmettyneenä sen eksyttyä liian kauaksi emostaan.



"Salmiakki" uuden kukkonsa Usvan Tikkunan kanssa.

Hopeakukko Usvan Risuna vikkelän morsiammensa kanssa.




sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Lumiviiriäisiä

Valkoiselle Hanki-siniviiriäiskukolle ja smokki-väriselle Huovelle kuoriutui seitsemän valkokirjavaa tipua. Neljä niistä on valkoisia ja kolme hieman erilaisia smokkeja. Yksi smokeista saattaa olla splashed, riippuen siitä mitä värillä täsmälleen tarkoitetaan. Sillä on selässä kapeahko raita ja päässä pilkku.

Poikasten värit paljastivat, että molemmilla emoilla on toistensa värit resessiivisinä. Ainakin huove saattaa myös kantaa punarintaista, koska sen sisko Tunturi on resessiivinen punarintainen näkyvänä.

Minulle selvisi, että winged pied eli valkosiipinen kirjava on dominoiva väri, joten Mahlan valkoisilla siipisulilla ei ehkä ollut mitään tekemistä valkoisen poikasen kanssa. Valkoinen, smokki, splashed ja valkoinen väri ovat kaikki eri geenien aiheuttamia resessiivisiä kirjavia. Valkosiipinen ja "tavallinen" kirjava (pied) ovat puolestaan dominoivia. En ole varma, mutta yksi tai kaksi poikasista saattavat olla splashedin ja smokin päällekäisyyksiä tai smokin laajaa kirjoa. Myöhemmin voin toivottavasti parittaa tällaisen poikasen Rahkan kanssa, koska ne eivät ole sukua. Toiveenani olisi saada aikaiseksi hopea-splashedia tai hopea-smokkia, jotka ovat minusta kauneimpia siniviiriäisen värejä.

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Poikasia edestä, takaa ja sivulta

Chili:


Pisamat ja keskiraita!
Chili lepäili ja ujosteli kameraa, joten en saanut vielä siitä kädelläolokuvia. Se tulee hirssin perässä kuitenkin lähes yhtä rohkeasti kädelle kuin siskonsa.
Ennen kesyttämishetken aloittamista ripustan ainakin kuusi hirssintähkää ja/tai siementankoa aviaarioon, jotta herkuista ei tule kiistaa, eikä kukaan tönisi poikasia pois. Silti luokseni on aina ruuhkaa, kun hirssiä jaetaan... Kuvassa Veeti ja Filo.







Cacao:

Isoveli näyttä mallia (tai ryöstää herkut...).



Varvas kerrallaan! Kuvaus oli hieman haastavaa: vasemmalla kädellä piti houkutella poikanen kädelle ja oikealla tarkentaa ja kuvata säikyttämättä lintuja.






Photobomb!









En näköjään raaskinut karsia yhtään kuvia... :>








torstai 10. maaliskuuta 2016

Pikkupyrstöjä


Kuvailin Cacaon sukimishetkeä saadakseni varmistuksen siitä, onko sillä merkkejä dominoivahopeasta siipisulissa. Tulokseni söpöjä asentoja ja epätietoisuutta. Yritän vertailla väriä harmaisiin lintuihini, mutta valitettavasti melkein kaikilla harmailla neitokakaduillani on helmiäistä vuotavana (eli osittain näkyvänä piilevänä) tai koirailta kadonneena homotsygoottina, jotka tekevät sulkiin dominoivahopean kaltaisia kuvioita. Yhtäkkiä sitä kadottaa käsityksensä siitä kuinka tasainen harmaan sulka lopulta onkaan. Kanelikin näyttää minusta tasaisemmalta kuin harmaa siipisulissa. Luultavasti todellinen väri selviää vasta ensimmäisessa sulkasadossa. Viimeistään ensi viikolla tulevat DNA-testituloksetkin kertovat jo vähän siitä mitä odottaa: Naarailla dominoivahopea muuttuu ensimmäisessä sulkasadossa hieman rusehtavaksi. Koirailla taas pienen liukuefektin pitäisi tulla hieman voimakkaammin esiin. Värissä on kuitenkin paljon variaatioita, joten aina ei ole helppo sanoa. Cacao taitaa sukupuolesta riippuen mennä näillä näkymin lemmikkikotiin, joten varmistus ei ole kovin vakavaa, kunhan se ei pakottavassa elämäntilanteessa joskus joudu vaihtamaan kotia. Asiaan auttaa kuitenkin kirjaus linnun papereihin ja rekisteröintiin. Kahdessa alimmassa kuvassa siipisulat näkyvät parhaiten.





Pitkäaikaishoidossa oleva Veeti, joka käsinruokittu niinä viimeisinä aikoina, kun menetelmää vielä käytettiin kesyyntymistarkoituksessa. Kuvissa Veeti kerjää rapsutuksia, kun keskityn hellimään Cedriciä, joka on kesyyntynyt harvinaisen kesyksi emojen ruokkimana ja on hyvä todiste siitä, että käsinruokintaa ei tarvita tässä mielessä. Omaehtoinen kesyyntyminen vähentää seksuaalista vääristynyttä parinmuodostusta ja kiintymistä ihmiseen, jolloin lintu on parvessakin tyytyväinen ja usein tasapainoisempi. Cedric kuitenkin eilen tullessaan esimmäistä kertaa kädelleni hairahtui yrittämään parittelua käteni kanssa. Siihen saattoi liittyä sekin, että sen linturakas Piu oli samaan aikaan kädelläni. Ovat nämä kyllä välillä höpsöjä... 


Onko näissä nyt sitten diluutiota enemmän kuin normaalissa tai piilevässä helmiäisessä? Googlehakukin paljastaa, että helmiäinenkin tuntuu olevan vähintään piilevänä eli heterotsygoottina todella monessa harmaassa koiraassa. Eräs syy siihen, miksi puhdasta eli piilogeenitonta homotsygoottia harmaata arvostetaan nykyään niin paljon. Kun linnussa on pelkästään jotain tiettyä värimuotoa geneettisellä pohjalla, voidaan jalostaa ja vertailla väriä sellaisenaan ilman muiden väritekijöiden piileviä vaikutuksia. Esimerkiksi tummia jalkoja on enää vaikea löytää harmaillakaan linnuilla. Asiasta voi lukea enemmän sivulta neitokakadut.com.